Mainos

Tuomioja tapasi Israelin lähettilään

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin Suomen-suurlähettilään Miryam Shomratin. Tapaaminen oli järjestetty Shomratin pyynnöstä.

Ulkoministeriön tiedotteessa mainittaan vain, että keskustelussa käsiteltiin Lähi-idän tilannetta. Shomrat hämmästeli loppuviikosta Tuomiojan taannoista lausuntoa Lähi-idän tilanteesta. Hän lupasi pyytää Suomelta selvitystä asiasta. Tapaamisessa oli kaiketi kyse tämän selvityksen pyytämisestä.

Tuomioja sanoi viime torstaina STT:n haastattelussa, ettei Israelin toimista palestiinalaishallintoa vastaan voi olla mitään muuta seurausta kuin väkivaltakierteen jatkuminen ja syveneminen Lähi-idässä. Tuomiojan mielestä terrori-iskut ovat kauhistuttavia, mutta niitä ei lopeteta Israelin vastuulla olevalla väkivallan käytöllä ja palestiinalaisalueiden saartamisella.

Shomratin näkemyksen mukaan Tuomiojan lausunto poikkesi EU:n yleisestä linjasta.

(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot