Mainos
Mainos

Turku on lomauttamassa koko henkilöstön

Turun kaupunki aikoo lomauttaa koko henkilöstönsä viikoksi. Kesäkuussa mahdollisesti käynnistyvillä lomautuksilla on tarkoitus kohentaa Turun kireää taloudellista tilaa noin 33 miljoonalla markalla.

Kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty esittää maanantaina kokoontuvalle Turun kaupunginhallitukselle pakkolomasta päättämistä. Kaupunginjohtajan mukaan Turulla ei ole kuluvana vuonna enää muita mahdollisuuksia saada tarvittavia säästöjä kokoon.

Henkilöstölle tarjottiin aiemmin lomarahan osan jäädyttämistä siten, että kaupungille "lainaksi" annetut lomarahat olisi maksettu korkoineen takaisin vuonna 2000. Hanke kaatui kuitenkin kahden henkilöstöjärjestön kielteiseen kantaan.

Turun tämän vuoden talousarvion käyttömenoissa on kaikkiaan 74,5 miljoonan markan aukko. Kaupungin työntekijöiden lomauttamisella vajaus pienenisi 33 miljoonalla markalla. Turulla on noin 12 500 työntekijää.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme