Mainos
Mainos

Turun ex-verojohtajalle syytteitä

Turun entiselle verojohtajalle Erkki Jääskeläiselle luettiin keskiviikkona Turun käräjäoikeudessa syyte törkeästä lahjonnan ottamisesta. Turkulainen kauppaneuvos Matti Koivurinta puolestaan sai syytteet lahjomisesta ja kahdesta törkeästä lahjuksen antamisesta.

Koivurinnalta vaaditaan valtiolle lahjoman arvona 800 000 markkaa ja Jääskeläiseltä 200 000 markkaa. Kahdessa syytekohdassa juttu sivuaa muutama vuosi sitten esillä ollutta ns. Matintalon tapausta, jossa tuomion saivat verojohtaja Jääskeläisen ohella liikemies Heikki Elia ja Turun entinen kaupunginjohtaja Juhani Leppä.

Syytäjän mukaan Jääskeläinen sai käytännössä ilmaiseksi 10 prosentin suuruisen osuuden yli 55 miljoonalla markalla myydystä Matintalosta. Koivurinnan antaman lahjoman arvoksi syyttäjä katsoo 800 000 markkaa. Lahjomalla syyttäjä sanoo Koivurinnan tavoitelleen itselleen ja yritykselleen omien toiveidensa mukaista verokohtelua.

Lisäksi syyttäjä väittää Koivurinnan antaneen Jääskeläiselle 200 000 markan suuruisen lahjoman asuntokaupassa vuonna 1992. Jääskeläinen on syytteen mukaan myynyt Koivurinnan omistamalle yhtiölle kaksi sijoitusasuntoa 650 000 markalla, vaikka niiden käypä hinta olisi ollut 450 000 markkaa. Etu olisi annettu Jääskeläiselle palkkioksi, jotta verojohtaja virassaan toimisi Koivurinnan intressien mukaisesti.

Sekä Jääskeläinen että Koivurinta kiistivät jyrkästi kaikki syytteet.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme