Mainos
Mainos

Turun puukotuksista epäiltyä yritetään kuulla taas tänään – ei ole suostunut puhumaan

Poliisi jatkaa tänään Turun joukkopuukotusten tutkintaa.

Keskusrikospoliisin mukaan pääepäiltyä on tarkoitus kuulla tulkin avustuksella.

KRP:n päällikkö Robin Lardot sanoi eilen MTV:n Kymmenen uutisissa, että poliisi oli tavannut pääepäillyn, ja että tavoitteena on mahdollisimman pian päästä tekemään varsinainen esitutkintakuulustelu. Kuulustelua on tarkoitus yrittää tänään uudestaan.

KPR kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran tänään iltapäivällä.

Perjantaista iskua tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä.

Yksi pääepäilty

KRP:n mukaan Turun puukotuksista on epäiltynä vain yksi aktiivinen toimija eli sairaalassa oleva Marokon kansalainen. Pääepäillyn lisäksi tutkitaan yhteensä viiden ihmisen osuutta tapaukseen. Pidätettyinä on neljä muuta ihmistä, jotka ovat myös Marokon kansalaisia. Lisäksi yhdestä henkilöstä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.

Turussa puukotetuista ihmisistä neljä voitiin kotiuttaa lauantaina, kertoi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lauantai-iltana. Yksi sairaalaan tuoduista on päässyt jo aiemmin kotiin. Sairaalan mukaan kolme potilasta oli lauantaina alkuillasta edelleen vammojensa vuoksi tehohoidossa ja yksi osastohoidossa.

Turun yliopistolliseen sairaalaan tuli kaikkiaan kymmenen potilasta, sairaanhoitopiiri kertoo. Heistä yksi kuoli.

  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme