Mainos
Mainos

Turussa liikkeellä väärää rahaa

Turkulaisissa pubeissa ja kioskeissa tarjottuja väärennettyjä tuhannen markan seteleitä on mahdollisesti vieläkin liikkeellä. Teoista epäiltyinä on pidätetty kaksi turkulaismiestä.

Jutun tutkinnanjohtaja Jouko Korpela Turun poliisista kertoi tänään, että väärennykset ovat melko huonoja. Virallista tutkintalausuntoa niistä ei ole vielä käytettävissä.
-Väärennökset vaikuttavat kopiolappusilta, joista puuttuvat setelin turvalanka ja vesileima. Hologrammina on kiiltävä lappu, joka on liimattu kopioon.

Korpela neuvoo liikkeitten ja kioskien myyjiä valppauteen. Väärennysjuttu tuli poliisin tietoon eilen. Vääriä tuhatlappusia oli käytetty Turussa sunnuntaina ja maanantain vastaisena yönä.
-On viitteitä, että pidätettyinä olevat miehet ovat itse levittäneet väärennöksiä useissa paikoissa. Kuulustelut ovat vielä kesken, Korpela selvittää.

Väärien setelien levityksessä juonena on tehdä pieni kauppa, jotta saataisiin takaisin mahdollisimman paljon oikeata rahaa. Laki rahan väärennöksistä sisältää monenasteisia rikkomuksia. Niistä raskain on setelien painaminen, josta rangaistaan vankeudella. Pienempiä rikoksia ovat väärennettyjen rahojen levitys ja sen jatkaminen.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme