Mainos
Mainos

Turvallisuussalaisuuden paljastaminen tuli lakiin Sauli Niinistön oikeusministeriaikana

Turvallisuussalaisuuden paljastaminen kirjattiin lakiin Suomessa vuonna 1995, Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisen hallituksen aikana. Pykälä on presidentti Sauli Niinistölle hyvin tuttu, koska hän toimi lain säätämisen aikaan oikeusministerinä.

Helsingin Sanomille vuodetut salaiset asiakirjat ovat nostaneet esille kysymyksen, onko tapahtunut rikoslaissa mainittu turvallisuussalaisuuden paljastaminen. Kyseisestä rikoksesta voidaan tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi tai enintään neljäksi vuodeksi.

Tämä oli perusteena, kun poliisi teki sunnuntaina kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan kotiin.

Presidentti Niinistö kommentoi vuotoa tuoreeltaan heti jutun julkaisupäivänä lauantaina ja totesi että asiasta on aloitettu rikostutkinta. Presidentti sanoi lausunnossaan, että korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on "turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita".

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme