Mainos
Mainos

Turvapaikanhakijoiden asiamiehistä tehty jo kymmeniä kanteluita

Turvapaikanhakijoiden oikeusavustajista on tehty kymmeniä kanteluita. Viime vuonna Asianajajaliiton valvontalautakunnalle tuli turvapaikka-asioihin liittyviä kanteluita vireille yhdeksän. Tänä vuonna kanteluita on tullut vireille jo 33.

– Jo ratkaistuissa asioissa on ollut kysymys esimerkiksi siitä, että valituksen määräpäivä on mennyt asiamieheltä ohi. Myös muunlaisia tapauksia on, mutta niistä emme voi vielä kertoa ennen kuin ne on ratkaistu, kertoo valvontalautakunnan valvonnasta vastaava lakimies Pia Kauppinen.

Kauppisen mukaan valvontalautakuntaan päätyy vain osa väärinkäytöksistä. Hän uskoo, että ongelmat turvapaikanhakijoiden oikeusavussa ovat todellisuudessa vieläkin laajempia.

– Turvapaikanhakijoilla ei ole välttämättä käsitystä siitä, miten ja mihin valitetaan, eikä heillä ole välttämättä vaadittavaa kielitaitoa, Kauppinen sanoo.

Kanteluun vastaamatta jättämisestä ei tule seuraamuksia

Valvontalautakunta valvoo asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toimintaa. Luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat eivät ole asianajajia, vaan niin sanottuja lupalakimiehiä.

– Heidän osaltaan luvan voi peruuttaa oikeudenkäyntiavustajalautakunta, johon me toimitamme täältä eteenpäin tapaukset, joissa on toimittu räikeästi väärin ja varoitus ei riitä.

Vaikka suurin osa kanteluista koskee juuri lupalakimiehiä, heitä valvovien elinten keinot saada asiasta tietoa jäävät rajallisiksi. Helsingin hovioikeus katsoi kesäkuussa, että lupalakimiehelle, joka laiminlyö velvoitteensa antaa selvitys kantelusta, ei voida sillä perusteella antaa seuraamuksia. Käytännössä laki on Kauppisen mukaan tältä osin puutteellinen.

– Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lupalakimiehen lupaa on erittäin vaikea peruuttaa vaikka hän toimisi väärin ja kantelu olisi aiheellinen, Kauppinen sanoo.

Oikeuskansleri on toimittanut oikeusministeriöön alkuvuonna aloitteen lain muuttamiseksi. Oikeusministeriö on ilmoittanut arvioivansa lain muutostarpeita.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot