Mainos
Mainos

Tutkija: Soinin kannattajat hakevat satumaata

Perussuomalaisten vaalivoitto ei välttämättä johda yhtä jyrkkään ulkomaalaisvastaiseen politiikkaan kuin monissa Euroopan maissa. Populismiin ja perussuomalaisten linjauksiin perehtynyt tutkija Laura Parkkinen Turun yliopistosta arvioi, että äärimmäinen rasismi näyttää puuttuvan ainakin puheenjohtaja Timo Soinin tavoitteista.

Vaikka Soinikin on viihteellinen ja karnevalistinen hahmo hän itse eroaa monista eurooppalaisista populisteista siinä, että häneen ei ole voitu liittää väkivallan käyttöä.

Parkkisen mukaan Soinilla ei ole erityistä vihollista. Puheet ja vaatimukset eivät kohdistu mihinkään tiettyyn tahoon.

Soinin suosiota eivät näytä estävän edes eteläeurooppalaisen katolilaisuuden arvot. Puolueen kannatuksen kasvussa on Parkkisen mukaan kyseessä vanhakantainen kotimainen maaseutukonservatismi. Äijäkulttuuri tekee revanssia modernisaatiota vastaan.

—Nyt kaivataan takaisin tanssilavasuomeen ja satumaakulttuuriin.

Kuvaavaa politiikan karttamuutoksille on Parkkisen mukaan esimerkiksi se, että älykkönä pidetyn SDP:n veteraanin Erkki Tuomiojan ja tunteisiin pohjautuvan Soinin välimatka on aika iso.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme