Mainos
Mainos

Tutkijat: Suomen ei pidä vaipua epätoivoon

Risto E.J. Penttilä, Alf Rehn: Suunnaton Suomi

Arvio: Pertti Nyberg

(Otava 2012)

Kaksi yhteiskunnallista ajattelijaa, Åbo Akademin julkkisprofessori Rehn ja uusliberalismia Suomeen tuonut tutkija, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Penttilä summaavat Suomen menneisyyttä ja etsivät ratkaisuja, jotta täällä voitaisiin elää vauraasti myös jatkossa.

Kirja on kaksiosainen siten, että puolet kirjasta suuntautuu tulevaisuuteen ja toinen puoli kertoo, miten tähän on tultu. Eli kyseessä on analyysi ja näkemys. Analyysissä on hyödynnetty laajasti ulkomaista yhteiskunnallista kirjallisuutta ja näkemykseen on puolestaan poimittu erilaisista selvityksistä juuri ne asiat, jotka näyttävät Suomen tulevaisuuden kannalta lupaavilta. Kirja on kirjoitettu niin selkeän yksinkertaisesti, että lukiolainenkin pääsee jyvälle kirjoittajien ajatuksista.

Tämä on pohjimmiltaan erittäin positiivinen kirja, sillä Suomella on ainakin kirjoittajien mukaan paljon mahdollisuuksia. Epätoivoon ei siis pidä vaipua, vaikka taloustilanne ei ehkä tällä hetkellä kovin valoisalta näytäkään ja tiedotusvälineitä seuraamalla saa maailmasta vähintäänkin synkän kuvan.

Kirjoittajat näkevät geopolitiikan toimivan nyt Suomen eduksi. EU:n painopiste on nousemassa rikkaaseen pohjoiseen, arktisten alueiden merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen myötä, kauppa Venäjälle lisääntyy ja normalisoituu Venäjän WTO-jäsenyyden myötä ja myös Pohjois-Suomen kaivosteollisuus näyttää vain kasvavan. Merkittävimpinä infrahankkeena kirjoittajat näkevät radan Norjaan Jäämerelle, mutta vastaavasti kirjassa ei mainita ollenkaan tunnelia Tallinnaan.

Geopolitiikan hyvien puolien lisäksi kirjoittajat uskovat, että tietotekniikka voisi Suomessa kehittyä yhä enemmän pilvipalvelujen suuntaan – siis siihen, että toiminnot eivät tapahdu enää yksittäisissä tietokoneissa vaan ns. pilvissä, jossa ohjelmat ja tieto ovat kaikkien tavoitettavissa. Tämä on sinänsä hienoa, mutta en ymmärrä, miten juuri Suomi olisi tässä sen enempää edelläkävijä kuin jokin toinen maa.

Entä vanheneva Suomi? Senkin kirjoittajat haluavat nähdä mahdollisuutena. Suomalaiset eläkeikäiset ovat maailman mittakaavassa hyväkuntoisia ja koulutettuja ja suurella osalla on myös runsaasti omaisuutta. Vanhuustalous voisi olla yksi valtti paitsi kotimaassa myös vientituotteena vaikka Venäjälle. Ei hullumpi idea. Kirjoittajat ehdottavatkin verohelpotuksia eläkeikäisille, jotta yli 65-vuotiaat olisivat yhä enemmän työelämässä. Muutoin kirjoittajien veroehdotukset ovat melko perinteisiä alhaisen verotuksen ideoita.

Eurokriisistä huolimatta meillä on siis mahdollisuuksia. Hyvä niin. Toinen puolisko kirjasta keskittyy kysymykseen, miten tähän on tultu. Kirjoittajat hyödyntävät brittiläiset yrittäjän ja kirjailijan Margaret Heffernanin käsitettä willful blindness eli harkittu sokeus kuvaamaan kriisiä. Harkittu sokeus tarkoittaa siis sitä, että näemme edessämme kirkkaana jonkin ongelman tai tapahtuman, mutta olemme täysin tietoisina ummistaneet siltä silmämme. Kaikki tiesimme, että Nokia ei porskuta ikuisesti, mutta silti kukaan ei oikein halunnut myöntää sitä.

Harkittua sokeutta on ollut ilmassa myös eurokriisissä. Penttilän luotsaama Euroopan yritysjohtajien järjestö tapasi EU-komission keskeiset jäsenet keväällä 2009 Kreikan kriisin noustua otsikoihin ja kaikki paikalla olleet yritysjohtajat olivat yksimielisiä, että Kreikalla ei ole tulevaisuutta euron sisällä. Päättäjät eivät kuitenkaan kunnolla heränneet. Kirjoittajat korostavat, että eivät usko eurojohtajien olevan tyhmiä, vaan jonkinlainen sisäinen logiikka panee päättäjien päät pensaaseen – siis vapaaehtoiseen sokeuteen. Kirjoittajat summaavat, että EU:n päätöksentekojärjestelmä on sekava, päättäjät uskovat johonkin pelastavaan integraatioon kuin uskonnolliseen loitsuun ja lisäksi vielä kaikilla oli vähän huono tuuri.

Rehn ja Penttilä vastaavat kysymykseen, kenen vika euron kriisi oli. Heidän mielestään se oli euron perustajien vika. He kun uskoivat, että euro jo sinällään tasoittaa pohjoisen ja etelän erot. Lisäksi hienot säännöt pantiin romukoppaan, kun Saksa ja Ranska itse lipesivät vakaussopimuksen ehdoista. Tästä huolimatta kirjoittajat sanovat, että Suomen ei pidä lähteä eurosta, koska se on tuonut Suomelle niin paljon hyvää. Sapiskaa Suomelle tulee siitä, että emme olleet riittävän äänekkäitä silloin, kun muut rikkoivat sopimuksia. Tulevaisuudessa Suomen pitäisi pohtia enemmänkin sitä, pitäisikö ongelmamaista päästä eroon. Rohkeaa puhetta.

Kirjassa on lukuisia näkemyksiä esimerkiksi Yhdysvaltain kriisistä (oliko valtio vai pankit syyllisiä), velkaantumisesta, maahanmuutosta, johtamisesta – kirjoittajien mukaan Suomea ei ole johdettu sitten Jäätteenmäen hallituksen. Yksi ongelma johtajuuden puutteeseen on se, että Suomessa äänestäjä ei voi äänestämällä vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon ja siksi hallituksista tulee sekavia toimitusministeriöitä. Kirjoittajat ehdottavatkin, että puolueiden pitäisi jo ennen vaaleja sanoa, kenen kanssa haluavat hallitukseen.

Rehnin ja Penttilän kirja on kelpo analyysi viime vuosikymmenten tapahtumista. Vaikka perussanomaltaan kirjan näkemykset ovat melko oikeistolaisia, on esimerkiksi näkemys eurokriisistä lähellä Timo Soinin äänenpainoja. Kuten monet muutkin tutkijat ovat analysoineet, Venäjä nähdään todellisena mahdollisuutena Putin-hallinnosta huolimatta.

Ehkä kirjan pahin heikkous on nähdä Suomi edelleen eräänlaisena perusyksikkönä, jota sitten voidaan erilaisin poliittisin toimin muovata tietynlaiseksi eli toteuttaa jonkinlaista johtajien päättämää Suomi-ideaa. Tässä mielessä kirjoittajat ovat jääneet ajastaan melkeinpä Kekkosslovakiaan. Yksi osoitus tästä on nähdä EU jonkinlaisena ulkopuolisena toimijana, vaikka juuri EU:n kautta tulee suurin osa meidänkin lainsäädäntöä.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme