Mainos
Mainos

Tutkimus: Autismi luultua yleisempää

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan autismi on yleisempää kuin aiemmin on tiedetty. Oireyhtymää esiintyy kahdella lapsella tuhannesta.

Tänään tarkastettavan väitöskirjan mukaan autistista oireyhtymää esiintyy kahdella lapsella tuhannesta. Esiintyvyys on lähes neljä kertaa yleisempää kuin mitä 16 vuotta sitten tehdyssä kartoitustutkimuksessa esitettiin. Autistisella henkilöllä on usein myös mm. kehitysvamma tai epilepsia. Tutkimus kuitenkin paljastaa, että etenkin kehitysvammaisuutta esiintyy harvemmin kuin aikaisemmin on esitetty.

Autismi on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka ilmenee kommunikaation ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen vaikeuksina sekä toiminnan rajoittuneisuutena. Autistisella henkilöllä voi olla myös toistuvaa kaavamaista käyttäytymistä tai poikkeavaa reagointia aistiärsykkeille.

Kasvatustieteiden maisteri Marko Kielisen väitöstutkimus tarkastetaan tänään Oulun yliopistossa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme