Mainos
Mainos

Tutkimus: Helsingin yliopistosta työllistytään hyvin

Uraseurantatutkimuksen mukaan yli 75 prosenttia Helsingin yliopistosta valmistuneista oli viiden vuoden kuluessa oman alansa töissä.

Helsingin yliopistosta valmistuneet näyttävät työllistyvän hyvin. Tuoreen uraseurantatutkimuksen mukaan viiden vuoden kuluttua valmistumisesta työttömänä työnhakijana on vain 1,6 prosenttia valmistuneista.

Suurin osa uraseurantatutkimukseen vastanneista, noin 76 prosenttia, oli viiden vuoden kuluttua oman alan akateemisessa ammatissa. Koulutusta vastaamattomissa tehtävissä oli noin seitsemän prosenttia vastaajista.

Valmistumisen jälkeen noin neljännes oli ollut jossakin vaiheessa työttömänä. Yli puolet heistä oli selvinnyt yhdellä työttömyysjaksolla viiden vuoden aikana. Yleisin työttömyyden syy oli määräaikaisten työsuhteiden väliin jäänyt työttömyysjakso.

Tutkimukseen poimittiin Helsingin yliopiston opintorekisteristä vuonna 2000 kandidaatin, maisterin tai eläinlääke- tai lääketieteen lisensiaatin suorittaneiden tiedot. Kyselyyn valikoitui 2602 ihmistä, joista 1425 vastasi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme