Mainos
Mainos

Tutkimus: Nämä ovat Suomen vihatuimmat yritykset

Yritysten toiminnassa vihaa herättää muun muassa ihmisten terveyden vaarantaminen ja epäeettinen toiminta.

Viestintätoimisto Tekirin teettämän kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista ei vihaa mitään yritystä. Jos jokin yritys kuitenkin herättää suomalaisissa vihaa, syyksi mainittiin muun muassa ihmisten terveyden vaarantaminen, työtekijöiden huono kohtelu, verojen kiertäminen ja epäeettinen toiminta. Kyselyä käsiteltiin SuomiAreenassa paneelikeskustelussa tänään aamulla.

Kyselyn perusteella suomalaisten eniten vihaamat yritykset ovat Talvivaara, Nordea ja Nestle, jotka saivat selkeästi eniten mainintoja. Näiden jälkeen mainittiin Terrafame, Fortum sekä sähkönsiirtoyhtiö Caruna.

Kukin yritys sai kuitenkin verrattain vähän mainintoja. Eniten mainintoja keräsi Talvivaara, jonka nimesi 3,3 prosenttia vastaajista.

Eniten vihattiin sellaisia yrityksiä ja toimijoita, jotka eivät huomioi ympäristöä tai luontoa. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat yritykset, jotka eivät maksa veroja Suomeen, kiertävät niitä tai pyrkivät keräämään kohtuuttomia voittoja.

Puhelinmyynti ja pikavippiyritykset vihatuimpia toimialoja

Vihatuista toimialoista eniten mainintoja saivat puhelinmyynti, pikavippiyritykset, energia-ala, kaivosteollisuus, pankit ja turkistarhaus. Myös ulkomaiset terveyspalvelujen tuottajat ja tupakkateollisuus saivat joitakin mainintoja.

68 prosenttia vastaajista ei kuitenkaan osannut tai halunnut nimetä mitään yksittäistä toimialaa, jota pitäisi vihattavana.

Vihan syiksi vastaajat nimesivät syyksi ihmisten terveyden vaarantamisen, rikollisen tai eettisesti arveluttavan toiminnan, asiakkaiden tai kuluttajien halveksinnan sekä ympäristöstä piittaamattoman toiminnan.

Yli puolet pitää työntekijöiden huonoa kohtelua, omien tavoitteiden tai päämäärien häikäilemätöntä ajamista ja yksipuolista kertomista omasta toiminnastaan syynä vihata yritystä tai toimialaa.

Akateemisuus lisää kriittisyyttä

Tutkimuksesta selvisi myös, että naiset ja miehet "vihaavat" käytännössä samoja yrityksiä mutta miehiä ärsytti keskimäärin enemmän puhelinmyynti toimialana.

Akateeminen koulutus näyttäisi tutkimuksen mukaan lisäävän kriittisyyttä ja vaatimuksia yrityksen toimintaa kohtaan.

Nuorimmat vastaajat taas mainitsivat tutkimuksessa muita useammin Nestlen ja Shellin. Nuorilla tunteita herättivät muita useammin epäeettiset yritykset. Myös puhelinmyynti, kaivosteollisuus ja turkistarhaus nousivat esiin vastauksissa.

Tutkimuksen toteutti TNS Kantar kesäkuussa 2017 ja sitä varten haastateltiin tuhat 15–79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on + 3,2 prosenttiyksikköä.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot