Mainos

Tuusulanjärveen ajanut mies hukkui

Tuusulanjärveen ajanut mies kuoli tänään aamulla Järvenpäässä Keski-Uudellamaalla.

Autoilija ajoi Järvenpäässä puistoalueen läpi kevyenliikenteen väylää suoraan järveen. Noin kymmenen metrin päässä rantaviivasta jää petti ja auto vajosi veteen.

Päivystävän palomestarin Kari Virtasen mukaan pelastajien tullessa paikalle veteen vajonneessa autossa ei ollut ketään. Nuorehko kuljettaja löytyi jääneenä jumiin auton alle.

– Auto saatiin nostettua pois, mutta elvytystoimenpiteillä ei ollut tulosta, Virtanen kertoo.

Virtanen arvelee miehen todennäköisesti yrittäneen ulos autosta, mutta jääneen vajoavan auton alle puristuksiin. Vettä paikalla on metri tai hieman enemmän.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen järveen ajaneesta autosta puoli viiden aikaan aamulla. Jo tätä ennen poliisi oli saanut ilmoituksen miehen häiriökäyttäytymisestä.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot