Mainos

Tyksin tulipalon aiheutti sähkölaitteiden ylikuumeneminen

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) viime syksynä tapahtuneen tulipalon syttymissyyn tutkinta on päättynyt. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan kyseessä oli sähköpalo, joka sai todennäköisesti alkunsa hoitajakutsujärjestelmän ohjainyksikön ylikuumentumisesta.

Tulipalo syttyi Tyksin A-sairaalassa 2. syyskuuta. Palo alkoi ensiapupoliklinikan katon yläpuolella olevassa välitilassa, jossa oli muun muassa sähköisen hoitajakutsujärjestelmän ohjainyksiköitä. Järjestelmään tulleen vian vuoksi jokin yksiköistä kuumentui liikaa. Samalla ilman happipitoisuus oli happiputkiston vuodon vuoksi tavallista korkeampi. Nämä tekijät yhdessä ilmeisesti aiheuttivat palon.

Tulipalon sytyttyä sairaalan noin 170 potilasta saatiin evakuoitua nopeasti muualle. Palo aiheutti rakennuksessa laajaa tuhoa. Vahinkojen suuruudeksi on arvioitu yli 13 miljoonaa euroa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot