Mainos
Mainos

Työllistämistuen kokeilu koko maahan

Kotitalouksien työllistämistukea koskeva kokeilu ulotetaan koko maahan. Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat pääsivät sopuun asiasta myöhään illalla eduskunnassa päättyneissä neuvotteluissa.

Etelä-Suomen läänissä, Oulun läänissä ja Lapin läänissä ryhdytään syksyllä kokeilemaan verovähennysmallia, jossa hoito- tai remonttipalvelun ostanut voi vähentää osan palkkakustannuksista verotuksessaan. Verovähennys voidaan ottaa huomioon myös ennakonpidätyksessä 2 000 markan summasta alkaen.

Itä- ja Länsi-Suomen lääneissä kokeillaan mallia, jossa tuen saa palvelun tuottanut yritys tai yhteisö. Tarkoituksena on, että tuki näkyy palvelun halvempana hintana. Aiemmin päivällä ryhmänjohtajat olivat jo pääsemässä yksimielisyyteen mallista, jossa kokeilun piiriin tulisi 50-60 prosenttia kunnista. Tätä hanketta moitittiin kuitenkin liian monimutkaiseksi.

Ryhmänjohtajat saivat selvityksen kustannuksista sekä valtiovarainministeriön vero-osastolta että budjettiosastolta. Tarkkaa arviota kokeilun menoista ja sen valtiolle samalla tuomista tuloista ei kyetty antamaan.

Hankkeeseen on budjettikehyksissä varattu ensi vuodelle 200 miljoonaa markkaa. Sen uskottiin riittävän valtakunnalliseen kokeiluun.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme