Mainos
Mainos

Työministeri Lindström toivoo SAK:lta malttia: "Toivoisin, että lillukanvarret eivät aiheuttaisi tällaisia toimenpiteitä"

Työministeri Jari Lindström (sin.) puolustaa hallituksen suunnitelmaa helpottaa henkilöperusteista irtisanomista alle 20 työntekijän yrityksissä.

Hän toivoo malttia palkansaajajärjestö SAK:lta, joka on uhannut järjestötoimilla jos hanketta ei peruta.

– (SAK:n puheenjohtaja) Jarkko Eloranta on itse puhunut lillukanvarsista ja toivoisin, että lillukanvarret ei aiheuttaisi tällaisia toimenpiteitä, sanoo Lindström MTV Uutisille.

Eloranta sanoi SAK:n seminaarissa toissapäivänä, että hallitus järkyttää nousukauden aikana työmarkkinarauhaa omilla toimillaan, joita hän pitää lillukanvarsina.

Työministeri Lindströmin mukaan hallituksen hankkeella ei haeta sitä, että irtisanomisia voitaisiin tehdä mielivaltaisesti esimerkiksi niin sanotun pärstäkertoimen perusteella, vaan tämä pysyy kiellettynä.

– Uskotaan, että yrittäjän riski palkata ihmisiä pienenee, sehän tässä on takana. Aina kun tehdään rekrytointi varsinkin pieneen yritykseen, niin se on isompi riski kuin isossa yrityksessä, sanoo Lindström.

Irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä on tulossa eduskuntaan arviolta marraskuussa. Aika on hankala hallituksen kannalta, sillä kevään eduskuntavaalit lähestyvät.

Aktiivimallia täydennetään

Kelan tuoreet tiedot työttömyysturvan aktiivimallista olivat kiusallisia hallitukselle. Tilastojen mukaan esimerkiksi vain joka kymmenes työtön niin sanotusti aktivoitui sen jälkeen, kun hänen etuuttaan oli leikattu edellisellä jaksolla.

Työministeri pitää kiinni mallista ja kertoo saaneensa siitä myös hyvää palautetta. Hänen mukaansa malli ei ole täydellinen vaan tilannetta seurataan koko ajan ja mallia täydennetään. Myöhemmin esimerkiksi joitakin järjestöjen järjestämiä koulutuksia voitaisiin laskea hyväksytyksi aktiivisuudeksi. 

Lindström uskoo, että mallin täydentyessä myös tilastot paranevat.

Hän ei halua ottaa vielä kantaa siihen, millaisia aktiivimalliin tehtävät lisämuutokset voisivat olla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme