Mainos
Mainos

Työryhmä haluaa isät kotiin

Vauvojen hoitamista kotona halutaan tukea vahvemmin. Työryhmä kannattaa laajasti ehdotusta, jonka mukaan vanhemmat saisivat ansiosidonnaista päivärahaa siihen saakka, kunnes lapsi on yksivuotias.

Nykyisin lasta voi hoitaa kotona 9-10 kuukauden ikäiseksi siten, että vanhemmille korvataan tulojen menetys kattavasti. Vapaan pidennyksen pitäisi kohdistua ryhmän mukaan erityisesti isälle.

Työryhmän tehtävänä oli pohtia vanhempainvapaiden uudistamista, ja työtä veti lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula.

Ryhmä korottaisi myös lapsen kotihoidon tukea 1-1,5 vuoden ikään saakka. Korotus nostaisi kotihoidon tuen vähimmäismääräisen vanhempainpäivärahan tasolle.

Työryhmä esittelee kolme mahdollisuutta vapaiden uudistamiseksi. Mikään esitellyistä malleista ei kuitenkaan saanut ryhmältä laajaa kannatusta. Ryhmän jäsenten kannat erkanivat myös uudistuksen rahoituksessa.

Työryhmä pitää tärkeänä, että isien merkitystä lasten kasvatuksessa korostetaan. Samalla naisten asemaa työmarkkinoilla halutaan parantaa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme