Mainos
Mainos

Työryhmä tiukentaisi SP:n johtokuntajäsenten kelpoisuusehtoja

Suomen Pankin toimintaa selvittänyt työryhmä ehdottaa täsmennystä pankin johtokunnan jäsenten kelpoisuusvaatimuksiin. Samalla esitetään Suomen Pankin voittojen tulouttamista valtiolle.

Työryhmä haluaisi muuttaa Suomen Pankin johtokunnan jäsenten kelpoisuusvaatimuksia.

Suomen Pankin johtokunnan jäsenten kelpoisuusvaatimuksia esitetään tiukennettavaksi. Tuoreessa työryhmämietinnössä esitetään, että pankin johtokunnan jäseniltä vaadittaisiin soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää perehtyneisyyttä rahatalouteen ja käytännössä osoitettua johtamistaitoa.

Pankin johto-organisaatioon työryhmä ei kuitenkaan ehdota muutoksia. Näin johtokunta säilyisi pankin toiminnasta vastaavana ylimpänä päätöksentekoelimenä.

Työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen Suomen Pankin varojen käytöstä. Työryhmän enemmistö tulouttaisi valtiolle kaikki pankin voitot sekä runsaan miljardin euron verran pankin kanta- ja vararahastojen varoja. Pankkivaltuusto voisi kuitenkin erityisestä syystä päättää voiton käyttämisestä toisin.

Suomen Pankki vastustaa voittojen tulouttamista valtiolle jyrkästi.

Työryhmä luovutti ehdotuksensa toiselle valtiovarainministerille Ulla-Maj Wideroosille.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 08.05.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme