Mainos
Mainos

Työttömien karut kokemukset työnhakurumbasta: Karensseja ja hutilointia, työhaastatteluun pääsyn sijaan piti osallistua kurssille

MTV Uutiset sai lukuisia palautteita torstain jutusta, jossa Lenita Lehtonen kertoi TE-toimiston uhittelevan työnhaun katkeamisella karulla tekstiviestillä, kun Lehtonen ei ollut vastannut TE-toimiston puheluun. Moni halusi kertoa omia kokemuksiaan byrokratian rattaissa.

– Tein itse päätöksen irtisanoutua varhaiskasvatustyöstä sairastuttuani vaikeaan masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. En enää kokenut omalla osaamisellani pystyväni auttamaan kaikkia niitä tukea tarvitsevia pieniä ihmisen alkuja. Pitkä sairaslomajakso ei mielestäni palvellut minua, eikä se palvellut työyhteisöä, noin 35-vuotias suomalaismies kertoo MTV Uutisille.

Mies kertoo, että hänelle iskettiin työvoimatoimistossa irtisanoutumisen vuoksi kolmen kuukauden karenssi työttömyyskorvauksiin.

– Minun olisi ilmeisesti pitänyt hommata itselleni paperi, jossa minut todetaan kokonaan työkyvyttömäksi, mutta enhän minä reilu kolmekymppinen ihminen sellaista paperia halunnut.

Karenssipäätöstä eivät miehen mukaan muuttaneet lääkärintodistuksetkaan.

– Luojan kiitos Kela antoi toimeentulotukea ja asumistukea.

Turha kurssi jäi kesken – uusi karenssi

Uusi karenssi seurasi, kun mies lopetti uravalmennuskurssin kesken. Hienolta nimensä puolesta kuulostanut kurssi paljastuikin käytännössä työnhaun alkeiskurssiksi Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille.

– Kurssi keskittyi esimerkiksi tietokoneen käytön opetteluun alkeista asti. Minua se ei palvellut. Koin että kurssin aikana menetin arvokasta työnhakuaikaa opetellessani asioita, jotka jo hallitsin.

Lisäksi miehen perhe sairastui vatsatautiin, joten useita kurssipäiviä jäi muutenkin väliin. Näihin syihin vetoaminen ei kuitenkaan perunut uutta karenssia.

Mies kertoo hakeneensa useita työvoimatoimiston hänelle tarjoamia töitä, vaikka ne eivät olisi olleet yhtään sitä mitä halusi tehdä. Osa hakemuksista jäi tekemättä, koska mies ei uskonut koulutuksensa ja osaamisensa mitenkään riittävän valituksi tulemiseen. Mies hämmästelee, ketä tällainen "karenssipelolla ruokittu järjestelmä" palvelee.

– Onko se työnantajankaan mielestä motivoivaa lukea työhakemuksia joista paistaa lävitse se, ettei hakijaa oikeasti kiinnosta kyseinen työ ollenkaan? Entä jos satut saamaan kyseisen työn ja menet pitkin hampain sitä suorittamaan kahdeksitoista viikoksi, ja sitten hankit itsellesi potkut? Siinä tulee ihan liikaa ylimääräistä työtä myös työnantajalle, joka joutuu jälleen etsimään uuden tekijän.

Mies kertoo, että asiakkuus työvoimatoimistossa päättyi kahdeksan kuukauden jälkeen hänen saatua levytyssopimuksen, joka itsessään ei vielä takaa riittäviä tuloja.

– En koskaan saanut senttiäkään työttömyyspäivärahaa. Mitään erityisen positiivista sanottavaa minulla ei ole kyseisestä palvelusta. Koen että kyky katsoa asioita inhimillisestä näkökulmasta puuttuu kokonaan. Minullekin todettiin valituksia tehdessäni, ettei työttömyyspäiväraha ole mikään kansanrahasto.

Miehellä on yksi viesti niille, jotka väittävät työttömien vain loisivan veronmaksajien varoilla.

– Odottakaa, kun se sattuu omalle kohdalle. Olen maksanut veroja 18-vuotiaasta asti ja tehnyt työtä. Olen aina tehnyt työtä, josta olen pitänyt. Mielestäni minulla on oikeus olla tyytyväinen elämääni myös työnteon kautta, eikä tehdä jotain vain tekemisen vuoksi.

Kurssihaastattelu työhaastattelua tärkeämpää

Myös toisella MTV Uutisten toimitukseen yhteyttä ottaneella on huonoja kokemuksia työvoimatoimistojen kursseista. Mies kertoi vuosikymmenen vaihteessa työttömänä nähneensä ilmoituksen työnhakukurssista ja haki sinne ilman toimiston patistusta.

Jo ilmoittautuminen kurssille vaati tuntien paperisodan, mies kertoo. Kurssia edelsi vielä haastattelu ennalta määrättynä aikana.

Tämän jälkeen mies sai kuitenkin pyynnön työhaastatteluun täsmälleen samalle ajankohdalle. Mies otti TE-toimistoon yhteyttä edeltävällä viikolla, mutta ei saanut ketään asiasta päättävää kiinni.

– Perjantaina viimeisenä oljenkortena soitin vielä infoon ja kerroin huoleni. Pyörittelivät vain asiaa. Maanantaina ajattelin, että kai se on työttömän tärkeämpi mennä työhaastatteluun kuin sen kurssin haastatteluun. Olinhan ilmoittautunut sinne vapaaehtoisesti, ei pakotettuna.

Kaksi päivää myöhemmin mies sai lapun, että työttömyystuki oli katkaistu kolmen kuukauden ajaksi. Valituskierre työttömyysturvalautakunnan kautta kesti kaksi vuotta, jolloin ilmoitettiin, että kurssin haastatteluun olisi pitänyt mennä työhaastattelusta huolimatta.

– Olisin ollut pulassa, mutta onneksi työllistyin melkein heti, niin ei tarvinnut odottaa karenssin kanssa kolmea kuukautta. Toivottavasti ei tarvitse olla enää ikinä tekemisissä sen (TE-toimisto) kanssa.

Vastuu asiakkaalle

Lenita Lehtosen tapauksen tapaan myös eräs toinen MTV Uutisiin yhteyttä ottanut mies joutui ongelmiin TE-toimiston asiakkuuden uusimisen, eli työnhaun jatkamisen kanssa.

– Kävin toimistolla ja tiskin takana henkilö sanoi asioiden olevan kunnossa. Kaikki uusimiseen tarvittavat toimenpiteet oli verkossa tehty.

Seuraavana päivänä mies sai kuitenkin ilmoituksen työnhaun katkeamisesta ja soitti TE-toimistoon.

– Virkailija kyseli, oliko tiskillä ollut tyyppi heidän työntekijänsä vai tilattu, tietokoneen käyttöä opettava verkkoavustaja. Oliko miehen nimilapussa TE-toimiston logo? Mies vastasi, ettei muista eikä hänen kuuluisia asiakkaana tällaista tietää.

Miehen onneksi puhelinsoitto korjasi tilanteen, mutta hän hämmästelee, miksi toimiston työntekijöiden virheellisestä toiminnasta ensimmäisenä toimenpiteenä on asiakkaan hiillostaminen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot