Mainos
Mainos

Työttömien määrä vähenee

Työministeriö ja tilastokeskus ovat jälleen julkaisseet luvut työttömien määrästä. Työttömien määrä näyttää laskeneen.

Työttömien määrä vähenee edelleen sekä Tilastokeskuksen että työministeriön mukaan. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuussa Suomessa oli 339000 työtöntä, mikä oli 58000 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Työttömyysaste oli 13,7 prosenttia.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuussa oli 33000 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Jatkuvien kokoaikatöiden määrä lisääntyi noin 40000:lla. Työllisyys lisääntyi rakentamisessa sekä liike-elämässä. Eniten työllisyys parani Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen lääneissä. Työministeriön mukaan työttömiä oli maaliskuun lopussa 384000 eli 40000 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Työministeriö ja Tilastokeskus julkaisevat luvut nykyään samaan aikaan. Työministeriön katsaus ilmoittaa, kuinka moni suomalainen on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi kuukauden viimeisenä arkipäivänä työttömyyskortistoon. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus puolestaan perustuu 12000 työikäisen haastatteluun.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme