Mainos
Mainos

Työttömyys hellitti hieman loppuvuonna

Työttömyysaste laski joulukuussa puoli prosenttiyksikköä vuotta aiemmasta. Tilastokeskuksen mukaan joulukuun työttömyysaste oli 7,4 prosenttia, kun edellisvuoden joulukuussa työttömyysaste oli 7,9 prosenttia.

Työttömiä oli joulukuussa 192 000, mikä oli 13 000 vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Myös viime vuoden loka-joulukuussa työttömyysaste jäi edellisvuotta pienemmäksi. Loka-joulukuun työttömyysaste oli 6,9 prosenttia, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuoden 2010 vastaavana aikana.

Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä kasvoi yksityisellä sektorilla, mutta väheni julkisella sektorilla.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64-vuotiaista oli joulukuussa 67,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Naisten työllisyysaste koheni edellisvuoden joulukuusta ripeämmin kuin miesten.

Myös nuorisotyöttömyys hellitti hieman joulukuussa. 15-24-vuotiaiden työttömyysaste oli 17,8 prosenttia eli 1,3 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin joulukuussa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme