Mainos
Mainos

Työttömyys pakolaisten suurin ongelma

Työttömyys on osoittautunut suureksi ongelmaksi pakolaisten kotoutumisessa. Työministeriön julkaiseman tutkimuksen mukaan pakolaisten suhteet ympäröivään yhteiskuntaan kärsivät, jos heillä ei ole töitä.

Valtiotieteen tohtori Kathleen Valtonen on selvittänyt pakolaisten kotoutumista Suomeen 90-luvulla. Tutkimuksesta käy ilmi, että pakolaisten työnsaantimahdollisuudet paranevat vasta sitten, jos he saavat suosituksen suomalaiselta henkilöltä. Tutkijan mukaan etenkin koulutettujen pakolaisten resurssit jäävät suurilta osin käyttämättä Suomessa. Ammatillisen ja akateemisen koulutuksen hankkineilla näyttää olevan jopa suurempia vaikeuksia työllistyä kuin niillä, jotka ovat saaneet kotimaassaan vähemmän koulutusta.

Tutkimus tähdentää myös pakolaisten omien yhteisöjen merkitystä kotoutumisessa. Yhteisössä pakolainen voi ylläpitää sosiaalista ja kulttuurista identiteettiä ja se auttaa myös selviämään muukalaisvihan kokemuksista. Pakolaisten ja suomalaisten vuorovaikutus on vielä alkutekijöissään, jolloin pakolaisten omien yhteisöjen tuki on osoittautunut entistä tärkeämmäksi.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme