Mainos
Mainos

Työttömyys rassaa nuoren naisen mieltä

Nuoret naiset kokevat työttömyyden kielteisempänä kuin samanikäiset miehet, kertoo tuore tutkimus. Naisten työttömyysjaksot jäävät kuitenkin lyhyemmiksi kuin miesten. Naiset myös hakeutuvat työttömyysaikanaan koulutukseen selvästi miehiä useammin.

Tutkija Ira Malmberg Helsingin yliopiston ruotsinkielisestä social- och kommunalhögskolan -yksiköstä päättelee, että nuoret naiset arvostavat työpaikkaa ja työntekoa suuresti ja siksi työttömyys on heille erityisen kielteinen kokemus.

Malmbergin työ on osa yhteispohjoismaista tutkimusta, jossa selvitettiin nuorten työttömyyttä. Tutkimuksen haastattelut tehtiin vuonna 1995.

Työttömyysajan pituus suhteessa psyykkeeseen

Malmbergin mukaan henkiseen hyvin- tai pahoinvointiin vaikuttaa lähinnä työttömyysajan pituus: mitä kauemmin ihminen on työttömänä, sitä enemmän hän kokee psyykkisiä ongelmia. Tutkija huomauttaa kuitenkin, että ongelmat eivät välttämättä johdu suoranaisesti työttömyydestä.

Työttömyys koetteli etenkin niiden miesten henkistä kanttia, joilla oli takanaan keskeytyneet ammattiopinnot. Pelkän peruskoulun käyneet nuoret miehet eivät kärsineet työttömyydestä yhtä paljon. Naisia taas työttömyys ahdisti riippumatta siitä, millainen koulutustausta heillä oli.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme