Mainos
Mainos

Työympäristössä yhä paljon vaaroja

Työntekijät altistuvat työympäristössään Työterveyslaitoksen laajan selvityksen mukaan edelleen monille perinteisille vaaroille. Melussa ja kylmässä työskentelee yhä satoja tuhansia työntekijöitä eikä kemiallinen altistuminenkaan ole juurikaan vähentynyt tällä vuosikymmenellä.

Työilmapiiri koetaan nykyisin useimmiten hyväksi. Kuitenkin useilla toimialoilla jopa yli puolet työssä käyvistä koki työnsä henkisesti kuormittavaksi ja kiireiseksi.

Työssä käyvät ovat kuitenkin tyytyväisempiä elämäänsä kuin työttömät. Pidemmän aikaa työttömänä olleet valittivat masentuneisuutta sekä muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä kaksi kertaa enemmän kuin työssä käyvät. Stressiä kokivat sekä työttömät että työssä käyvät jokseenkin yhtä paljon.

Työterveyslaitoksen haastattelututkimuksessa haastateltiin noin 3000 työikäistä suomalaista, joista noin kolmannes oli haastatteluhetkellä vailla työtä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme