Mainos
Mainos

Tytti Tuppurainen lähtee SDP:n puheenjohtajakisaan: "Myös työttömän lapsi tarvitsee laadukasta varhaiskasvatusta"

Oululainen toisen kauden kansanedustaja Tytti Tuppurainen, 40, lähtee SDP:n puheenjohtajakisaan viiden teeman voimin: sivistys ja koulutus, kansainvälinen ja eurooppalainen yhteistyö, järkevä talouspolitiikka ja ekologiset arvot. Oikeudenmukainen ja humaani yhteiskunta on Tuppuraisen mielestä nyt syytä palauttaa.

– Miksi työttömän lapsella ei ole oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen? Se on yksinkertaisesti väärin. Subjektiivinen päivähoito-oikeus pitää palauttaa, sanoo Tuppurainen.

Hän ihmettelee myös heikkoa panostusta pitkäaikaistyöttömyyteen, joka murentaa ihmisoikeuksia.

– Meillä on maassa 130 000 pitkäaikaistyötöntä, mikä on pöyristyttävä asia. Tähän on puututtava paljon nykyistä vahvemmin, sanoo Tuppurainen.

Vahvuutena kansainvälisyys

Tuppurainen arvioi omiksi vahvuuksikseen SDP:ssä kansainvälisen yhteistyön ja Eurooppa-tuntemuksen. Hän on toiminut sosiaalidemokraattisen liikkeen eurooppalaisessa kattojärjestössä varapuheenjohtajana ja näkee suomalaisten nyt jättäneen Eurooppa-politiikan liian heikolle panostukselle.

– Kuitenkin monet suuret suomalaiset haasteet ovat sellaisia, joissa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja sopimista. Näitä ovat muun muassa puolustusyhteistyö, terrorismin torjunta, talouspolitiikka, ilmastonmuutos, luettelee Tuppurainen.

Mikäli SDP:stä tulisi seuraava pääministeripuolue ja Tytti Tuppuraisesta pääministeri, hän satsaisi juuri tähän puoleen.

– Suomen on oltava nykyistä huomattavasti aktiivisempi Eurooppa-politiikassa ja kansainvälisessä yhteistyössä, sanoo Tuppurainen.

Populismille suitset

Erityisen huolissaan Tuppurainen on kasvaneesta populismista, rasismista ja naisiin kohdistuvasta vihasta. Hän muistuttaa, että valheeseen ja luuloon voi vastata vain tiedolla.

– Me arvostamme sivistystä, koulutusta, tiedettä ja tietoa, joihin päätösten täytyy perustua.

Tytti Tuppurainen ei siis puhuisi koskaan "kaiken maailman dosenteista"?

– En. Sellaista ei kuulisi minun suustani, hymyilee Tuppurainen.

Tuppurainen ei suostu arvioimaan muita ehdokkaita tai sitä, kumpi SDP – Jutta Urpilaisen vai Antti Rinteen – on lähempänä hänen sydäntään.

– Molempien kanssa olen työskennellyt ja arvostan molempia suuresti.

Kysyttäessä hän kuitenkin kehuu Urpilaisen saavutuksia sujuvasti.

– Urpilainen teki erinomaisen hyvää työtä puheenjohtajakaudellaan. Hän oli uranuurtaja työssä veroparatiiseja vastaan ja puhui ylipäätään järkevän talouspolitiikan puolesta.

Edellinen puheenjohtajakamppailu Rinteen ja Urpilaisen välillä oli verinen ja tiukka, sellaista ei Tuppurainenkaan enää toivo.

– Vaali tulee nytkin. Mutta suhtaudun vaaliin optimistisesti ja valoisasti.

SDP valitsee puheenjohtajansa tasan kuukauden päästä puoluekokouksessa Lahdessa. Vaali käydään istuvan puheenjohtajan Antti Rinteen ja hänen haastajiensa Timo Harakan ja Tytti Tuppuraisen kesken.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot