Mainos
Mainos

Ugandassa kuollut suomalaismies sai luvan markkinoida Patrian aseita – Patrian toimitusjohtaja myöntää virheen Ylelle: Harkinta petti

Puolustusteknologiaa valmistavan Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo myöntää Ylelle, että yhtiö teki virheen antaessaan suomalaisliikemiehelle luvan markkinoida tuotteitaan Ugandassa. 41-vuotias suomalaismies löytyi viikonloppuna kuolleena hotellihuoneesta Kampalassa. 

Isotalo kertoo Ylelle miehen tarjonneen palveluksiaan Patrialle jo viime vuoden alussa. Miehen kanssa ei tehty sopimusta. Kun hän lähti uusimmalle liikematkalle Afrikkaan, Patrian myyntipäällikkö kuitenkin sopi, että mies voi esitellä Patrian tuotteita Ugandassa ja Mosambikissa. Ylen mukaan Mies kertoi tapaavansa matkan aikana maiden ministereitä.

– Harkinta petti, sillä lupa olisi vaatinut myyntipäällikön esimiehen suostumuksen ja Patrian oman prosessin mukaiset selvitykset, Isotalo kommentoi Ylelle.

Ugandan poliisi tutkii tapausta. Poliisin tiedottajan mukaan poliisi löysi huumeita kuolinpaikalta hotellihuoneesta. Se ei ole vielä tiedossa, onko huumeita käytetty tai kuka niitä on hotellihuoneeseen tuonut.

Keskusrikospoliisi ei ole toistaiseksi saanut virka-apupyyntöä Ugandasta.

Isotalo kertoo Ylelle, ettei Patrialla ole aikomusta kauppasuhteisiin Ugandan kanssa, sillä maa on Transparency Internationalin listalla ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.

Isotalo kertoo Ylelle, ettei matkalla samanaikaisesti mukana olleella ex-ministeri Suvi Lindénillä ja Patrialla ei  ole minkäänlaista yhteistyötä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot