Mainos
Mainos

Uhkailija sekoitti omakotitalon sammutuksen Karjaalla

Palokuntaa aseella tai sen kaltaisella esineellä uhannut henkilö viivästytti omakotitalopalon sammutusta Karjaalla Raaseporin kaupungissa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Mustikkakadulla sijaitsevan omakotitalon palosta kello 21.44. Pelastustyöt viivästyivät 10-15 minuuttia palokuntaa vastassa olleen henkilön uhkaavan käytöksen takia.

- Mies käyttäytyi aggressiivisesti ja uhkaili ja pelastuslaitos katsoi parhaaksi perääntyä. Luultavasti kyseessä ei ollut oikea ase. Laukauksia ei missään vaiheessa ammuttu, kertoo kenttäjohtaja Jörgen Hyytiäinen Raaseporin poliisista.

Uhkailijan luultiin jääneen palaneen rakennuksen sisälle. Poliisin koirapartio sai hänet kuitenkin kiinni talon läheisyydestä.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan rakennuksessa oli palon syttymishetkellä kaksi henkilöä. Liekkien armoille ei jäänyt ketään.

Ilta-Sanomien mukaan uhkaajan naisystävää etsitään edelleen. Hän pääsi pakenemaan palavasta talosta. Poliisi tutkii tapahtunutta alustavasti tuhotyönä.

Omakotitalo paloi purkukuntoiseksi, ja jälkivartiointi paikalla jatkuu aamuun asti. Paloa sammuttamassa oli kuusi pelastusyksikköä, kaksi säiliöyksikköä sekä kaksi tikasautoa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme