Mainos
Mainos

Uimarannan jätevesivuoto korjattu Helsingissä – rannalla voi jo uida

Munkkiniemenrannassa mereen laskenut jätevesivuoto on saatu korjattua, Helsingin ympäristökeskus kertoo tiedotteessaan. Viraston mukaan rannan veden laatu on nyt hyvä.

Mereen on valunut maaliskuusta saakka jatkuneen jätevesivuodon aikana jopa 5000 kuutiota likavettä. Vuodon kerrottiin johtuneen rannassa sijaitsevan pumppaamon tukkeutuneesta putkesta. Putkeen oli päässyt huomattavan suuri määrä rasvaa.

Ympäristökeskuksen mukaan tukos on saatu poistettua viikko sitten.

Jäteveden vuotokohdasta ja läheiseltä Munkkiniemen uimarannalta on ympäristökeskuksen mukaan otettu vesinäytteitä, joiden perusteella veden laatu on hyvä. Ympäristökeskuksen mukaan rannalla voi uida. Aiemmin uimista suositeltiin välttämään.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot