Mainos
Mainos

Ulkomailla opiskelu yhä suositumpaa – maailmalle lähtevien määrä tuplaantunut kymmenen vuoden aikana

Korkeakoulututkinnon suorittaminen ulkomailla kiinnostaa yhä useampaa suomalaisopiskelijaa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ulkomailla opiskelevien suomalaisten määrä on tuplaantunut. Viime lukuvuonna noin 8000 suomalaista nosti opintotukea ulkomailla suoritettavia opintoja varten. Kymmenen vuotta sitten määrä oli puolet pienempi, noin 4000.

Asiaa selvittäneen opetushallituksen vastaavan asiantuntijan Irma Garamin mukaan syytä ulkomaisten opintojen suosiolle ei tarkkaan tiedetä. Garam puhui asiasta MTV3:n Huomenta Suomessa tänään.

– En tiedä onko kyse niinkään siitä, että täältä haluttaisiin nimenomaan pois, vai siitä, että ulkomailla on sellaisia vaihtoehtoja, jotka houkuttelevat. Osaltaan voi olla kyse siitä, että suomalaiset nuoret ovat yhä kansainvälisempiä, hän sanoi.

– Kansainväliset vaihtoehdot ovat entistä tutumpia ja niistä on enemmän tietoa, ja on jollain tavalla helpompi lähteä ulkomaille.

Koko Suomen etu

Garamin mukaan suomalaisten opiskelijoiden hakeutuminen ulkomaisiin korkeakouluihin on etu niin opiskelijoille itselleen, kuin koko Suomellekin.

– Näkisin sen ensisijaisesti positiivisena asiana. Suomalaiset nuoret ovat yhä kansainvälisempiä, heillä on näitä mahdollisuuksia ja osaavat käyttää niitä hyväkseen. Sieltä saa kansainvälisiä verkostoja ja kokemuksia, joista on varmaan Suomelle ja suomalaisille hyötyä.

On arvioitu, että yli puolet ulkomailla korkeakoulututkinnon suorittaneista palaa takaisin Suomeen pian valmistumisensa jälkeen.

– Olisi olennaista, että Suomi näyttäytyisi houkuttelevana vaihtoehtona niiden opintojen jälkeen, Garam sanoi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme