Mainos
Mainos

Ulkomaiset mediat: Suomi lopettaa perustulokokeilun rahavaikeuksien vuoksi – Kela vastaa: "Kokeilu etenee suunnitelmien mukaan"

Kansainvälisissä medioissa on uutisoitu, että Suomi keskeyttäisi perustulokokeilun rahoitusvaikeuksien vuoksi. Uutiset eivät Kelan mukaan pidä paikkaansa – kokeilua jatketaan suunnitelmien mukaan vuoden 2018 loppuun saakka.

Monissa kansainvälisissä medioissa, kuten The Guardianissa ja The New York Timesissä, on uutisoitu Suomen lopettavan perustulokokeilun. Rahapulmia: Tästä syystä Suomi luovutti perustulokokeilun otsikoi The Guardian.

Kela kiistää tiedotteessa, että perustulokokeilua oltaisiin keskeyttämässä.

– Kokeilu etenee suunnitelman mukaisesti ja jatkuu vuoden 2018 loppuun saakka, sanoo tutkimusryhmän johtaja Olli Kangas Kelasta.

Esimerkiksi The New York Times on haastatellut Kangasta artikkeliinsa. Kyse lieneekin väärinymmärryksestä: Kangas tuo haastattelussa esiin, ettei perustulokokeilu tämänhetkisten tietojen mukaan jatku tai laajene enää vuoden 2018 lopun jälkeen.

Tuloksia vasta kokeilun päätyttyä

Perustulokokeilu käynnistyi tammikuussa 2017. Siihen osallistuvat 2 000 koehenkilöä saavat joka kuukausi 560 euron suuruisen perustulon riippumatta muista tulostaan tai esimerkiksi siitä, hakevatko he aktiivisesti töitä.


Vielä Kela ei kommentoi perustulokokeilun työllisyysvaikutuksia.

– Tulosten julkinen käsittely vaikuttaa koe- ja verrokkihenkilöiden käyttäytymiseen. Se vääristäisi tutkimustuloksia, Kangas kertoo.

Kokeilun tavoite on selvittää, miten perustulo vaikuttaisi koehenkilöiden työllisyyteen. Tuloksia saadaan kokeilun päätyttyä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme