Mainos

Ulosmarssi Helsinki-Vantaalla - lentoliikenne voi myöhästellä

Ilmailuhuoltomiehet ovat marssineet ulos Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Iltapäivällä kello 15 alkanut mielenilmaus saattaa aiheuttaa lentoliikenteeseen myöhästymisiä.

Shell Aviation Finlandin järjestäytyneet ilmailuhuoltomiehet kertovat tiedotteessaan, että ulosmarssilla vastustetaan työnantajan toimia. Liiton mukaan työnantaja on kieltäytynyt noudattamasta alalla käytössä olevaa AKT:n säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevaa yleissitovaa työehtosopimusta.

Työnantajan mukaan työehtosopimusta on noudatettu, mutta kysymys on tulkinnoista työvuorojoustoista, joihin pitäisi sopeutua liikenteen mukaan, kertoo Shell Aviation Finlandin toimitusjohtaja Jyri Koponen.

Toimitusjohtaja toivoo kiistaan pikaista ratkaisua, jotta lentomatkustajat eivät joutuisi kärsimään tilanteesta enempää.

Myöhästymisiä luvassa

Shell Aviationin mukaan ulosmarssi vaikeuttaa noin 80 - 100 lennon tankkauksia, ja myöhästymisiä voi olla luvassa. Tankkauksia hoitaa parhaillaan kolme esimiestä ja yksi järjestäytymätön työntekijä.

Ulosmarssineita on yhdeksän.

Ilmailuhuoltomiesten työnkuva on lentokoneiden tankkausta. Shell toimittaa polttoaineet puoleen Helsinki-Vantaalta lähtevistä lennoista.

Finnair: Lentoja ei peruta

Myös Finnairilta kerrotaan, että ulosmarssi voi aiheuttaa jonkin verran myöhästymisiä tämän päivän lentoihin. Yhtiö ei halua arvioida myöhästymisten kestoja. Sen mukaan lentoja ei kuitenkaan jouduta perumaan, sillä kaikki koneet saadaan tankattua esimiesvoimin.

Ilmailuhuoltomiehet palaavat takaisin töihin huomenaamuna kello viisi.

Shell Aviation hoitaa Finnairin, Finncomin, Blue1:n, SAS:n, KLM:n, AirBalticin ja EasyJetin lentokoneiden tankkauksia.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot