Mainos
Mainos

Unettomuuden riski kasvaa kesähelteillä

Unettomuuden ensimmäiset oireet esiintyvät otsalohkon toiminnan häiriöinä. Ihminen voi olla ärtyneempi, eikä jaksa keskittyä yhtä hyvin kuin normaalisti.

Unettomuuden riski kasvaa kesällä. Kuuma lämpötila ja valoisuus tekevät nukahtamisesta vaikeampaa kuin tavallisesti, arvioi unitutkija, dosentti Markku Partinen.

Unettomuus on yleinen vaiva kaikenikäisillä aikuisilla. Partisen mukaan jopa yli 30 prosenttia aikuisväestöstä kärsii unettomuudesta ajoittain niin, että joutuu turvautumaan lääkärin apuun tai käyttämään lääkkeitä.

Unettomuuden ensimmäiset oireet esiintyvät otsalohkon toiminnan häiriöinä. Ihminen voi olla ärtyneempi, eikä jaksa keskittyä yhtä hyvin kuin normaalisti. Univaikeuksista kärsivän tunnistaa usein väsymyksestä etenkin iltapäivisin.

Partisen mielestä olisi viisasta nukkua vähintään 5-6 tuntia vuorokaudessa. Hänen mukaansa on kuitenkin huomioitava, että ihminen pärjää kesällä vähemmällä unimäärällä kuin talviaikana.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme