Mainos
Mainos

Unilääkkeitä käytetään Suomessa eniten Pohjoismaissa

Suomalaiset käyttävät nykyään selvästi enemmän unilääkkeitä kuin muut pohjoismaalaiset, ja ero muihin pohjoismaihin kasvaa koko ajan.

Ruotsissa ja Norjassa unilääkkeiden käyttö on viime vuodet pysynyt ennallaan, Tanskassa se on kääntynyt laskuun viranomaisten puututtua lääkkeiden määräämiseen viime vuosikymmenellä. Suomessa lääkkeiden kulutus kasvaa pari prosenttia vuodessa, kertoo päivän Helsingin Sanomat.

-Suomessa lääkärit eivät ole saaneet aikaan samanlaista ryhtiliikettä unilääkkeiden määräyksiin kuin muissa Pohjoismaissa, toteaa tutkimuspäällikkö Timo Klaukka Kelasta.

Lääkkeitä määrätään hyvin eri tahtiin maan eri osissa. Paljon unilääkkeitä syödään Etelä-Pohjanmaalla ja vähän Ahvenanmaalla sekä Itä-Savossa.

Tuoreet tutkimuksen osoittavat, että jatkuvasti käytettynä unilääkkeet heikentävät ihmisen toimintakykyä ja nopeuttavat dementian kehittymistä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme