Mainos
Mainos

Uolevi Raade kuoli

Nesteen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Uolevi Raade kuoli rauhallisesti eilen illalla. Vuorineuvos, tekniikan kunniatohtori Raade oli kuollessaan 85-vuotias. Suomalainen öljynjalostus pystytettiin aikoinaan hänen johdollaan. Neste Oy:n toimitusjohtajana Raade toimi yli kaksi vuosikymmentä vuosina 1955-1979.

Vuorineuvos Raade syntyi 5.7.1912 Turussa. Hän valmistui diplomi-insinööriksi teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1935 ja suoritti diplomiekonomin tutkinnon Åbo Akademissa vuonna 1942. Toimittuaan teollisuuden palveluksessa 1937-42 hän siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriöön ja toimi teollisuusosaston ylijohtajana vuosina 1945-55. Viimemainittuna vuotena hän siirtyi Neste Oy:n toimitusjohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuonna 1979. Hän oli myös Neste Oy:n johtokunnan puheenjohtajana 1959-79. Vuorineuvoksen arvo hänelle myönnettiin vuonna 1962.

Vuorineuvos Raaden toiminta liittyi keskeisesti Suomen kemiallisen teollisuuden sodan jälkeiseen voimakkaaseen kasvuun. Tähän kehitykseen hän vaikutti sekä ministeriön ylijohtajana että Neste Oy:n toimitusjohtajana. Kotimainen öljynjalostus pysytytettiin hänen johdollaan ja saatettiin kansainvälisesti arvostetulle tasolle. Öljynjalostusta seurasi toiminta petrokemian alueella ja tämän tuloksena syntyi muoviraaka-aineita tuottava yhtiö Pekema Oy.

Neste Oy:ssä tapahtuneen työnsä ohella vuorineuvos Raade toimi teollisuuden keskusliittojen, neuvottelukuntien ja useiden kymmenien yhtiöiden johtokuntien ja hallitusten jäsenenä tai puheenjohtajana. Teknillisten Tieteiden Akatemian kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1977. Vuorineuvos Raade osoitti aktiivista kiinnostusta myös teollisuuden ja korkeakoulujen yhteistoiminnan tehostamiseen. Tämä johti mm. tutkimus- ja korkeakoulutyötä tukevan säätiön perustamiseen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme