Mainos
Mainos

Useat puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä Halla-ahon kanssa: "Hyvä mainos puheenjohtajaehdokkuuteni puolesta"

Kolme puoluetta on ilmoittanut kieltäytyvänsä hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, mikäli puolueen puheenjohtajaksi nousee Jussi Halla-aho. Puheenjohtajakisaan lähtemistä harkitseva europarlamentaarikko pitää ilmoitusta hyvänä mainoksensa ehdokkuutensa puolesta.

Halla-aho on kertonut asettuvansa todennäköisesti ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt asiassa lopullista linjausta.

– Minulla ei ole kiirettä lyödä päätöstä lukkoon tai aloittaa kampanjointia tässä vaiheessa, Halla-aho kertoo MTV:n haastattelussa.

Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto ovat ilmoittaneet, etteivät puolueet lähtisi hallitukseen Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Halla-ahon mielestä ilmoitus puhuu hänen mahdollisen puheenjohtajaehdokkuutensa puolesta.

– Nämä puolueet edustavat monessa suhteessa kaikkea sitä, mitä minä vastustan, ja mitä suuri osa perussuomalaisten kentästä vastustaa. Jos nämä puolueet ilmoittavat, että ne eivät tee minun johtamani puolueen kanssa yhteistyötä, katson, että se on ihan hyvä mainos ehdokkuuteni puolesta.

"En usko, että valintani aiheuttaisi hajaannusta"

Halla-aho kritisoi puheita siitä, että hänen valintansa perussuomalaisten johtoon saattaisi aiheuttaa hajaannusta myös puolueen sisällä.

– Ei perussuomalaiset mihinkään hajoa. Voi olla ihmisiä, jotka lähtevät puolueesta siinä tilanteessa, että minut valitaan tai siinä tilanteessa, että ei valita.

Aiemmin on arvioitu, että maahanmuttoon jyrkästi suhtautuva Halla-aho tekisi puheenjohtajana perussuomalaisista yhden asian puolueen, mikä laskisi puolueen kannatusta. Halla-ahon mukaan puolueen sisällä vallitsee kuitenkin laaja yksimielisyys maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä.

– Joillain tahoilla halutaan kuvitella niin, mutta minun näkemykseni maahanmuuttoasioissa eivät ole mikään kuppikunta perussuomalaisissa. Maahanmuutosta vallitsee meillä erittäin suuri yksimielisyys toisin kun monissa muissa kysymyksissä. En usko, että valintani puheenjohtajaksi aiheuttaisi puolueessa minkäänlaista hajaantumista.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot