Mainos
Mainos

Useissa ennakkoäänestyspaikoissa puutteita vaalisalaisuuden turvaamisessa

Useassa ennakkoäänestyspaikassa on ollut puutteita vaalisalaisuuden turvaamisessa. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen määräyksestä kaksi oikeusasiamiehen kanslian virkamiestä teki viime viikon torstaina yllätystarkastuksen seitsemään äänestyspaikkaan. Toinen tarkastajista liikkui pyörätuolilla. 

Tarkastuksilla selvitettiin paikkojen esteettömyyttä, saavutettavuutta ja vaalisalaisuuden toteumista. 

Kirkkonummen, Nurmijärven ja Tuusulan ennakkoäänestyspaikoissa oli puutteita vaalisalaisuuden turvaamisessa. Esimerkiksi pyörätuolia käyttäville ei ollut esteetöntä äänestyskoppia, vaan heidän syliinsä annettiin alusta. Oikeusasiamiehen vuoden 2015 päätöksen mukaan irrallinen, äänestäjän syliin asetettava kirjoitusalusta ei turvaa vaalisalaisuutta riittävästi. Oikeusasiamies selvittää havaitut puutteet vaalisalaisuuden toteutumisessa. 

Espoon, Vantaan, Helsingin ja Keravan äänestyspaikoissa oli esteetön äänestyskoppi. 

Liikkuminen vaikeaa, opasteet piilossa 

Puutteita havaittiin myös esteettömässä liikkumisessa. Tarkastajien mukaan esimerkiksi joidenkin äänestyspaikkojen pihan soraisuus, kynnysten korkeus ja ovien raskaus vaikeuttivat liikkumista. Lisäksi jotkut äänestyspaikat olivat pieniä, ahtaita ja meluisia. 

Tarkastajat myös huomauttivat, että opasteet näkyivät heikosti kaikissa ennakkoäänestyspaikoissa. Usein opaste oli vasta ulko-oven vieressä. Oikeusasiamies huomauttaa, että näkyvämmät opasteet ja ilmoitukset voisivat lisätä äänestäjien määrää. 

Oikeusasiamiehen yhtenä erityistehtävänä on vammaisten oikeuksien toteutumisen edistäminen, suojeleminen ja seuranta. Tehtävä perustuu YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehtyyn yleissopimukseen, jonka Suomi ratifioi kesäkuussa 2016.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme