Mainos
Mainos

Useita onnettomuuksia Helsingin sisääntuloväylillä – turmissa lievästi loukkaantuneita

Helsingin sisääntuloväylillä on tapahtunut aamupäivällä useita liikenneonnettomuuksia. Pelastuslaitoksen mukaan kyse on ainakin ulosajoista, jotka ovat voineet johtua liukkaudesta.

Lahdentiellä Helsingin Viikin tienoilla tapahtuneessa ulosajossa kaksi ihmistä on loukkaantunut lievästi, kertoo palomestari Samuli Saarioinen. Saarioisen mukaan henkilöauto ajautui pientareelle ja päätyi katolleen.

Kolmostiellä eli Hämeenlinnanväylällä Helsingissä kuljettaja teki ajovirheen auringon häikäisyn seurauksena ja ajautui sen seurauksena tolppaan, pelastuslaitos kertoo. Kuljettaja loukkaantui lievästi ja hänet kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Palomestari Vesa Hyvönen arvioi kello 11:n jälkeen, että nollan paikkeilla oleva lämpötila on tehnyt ajokelin liukkaaksi Helsingin seudulla. Poliisi on kehottanut autoilijoita malttiin ja varovaisuuteen liikenteessä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme