Mainos

Usko tai älä – työpaikkojen määrä taas kasvussa

Suomen työpaikkojen määrä jatkoi kasvuaan kolmannella vuosineljänneksellä.

Työllisten määrä nousi heinä-syyskuussa parituhatta suuremmaksi kuin vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä, jolloin finanssikriisi alkoi.

Työpaikkojen määrä kävi Tilastokeskuksen neljännesvuosilukujen mukaan alimmillaan vuoden 2010 alussa. Sen jälkeen työpaikat ovat lisääntyneet jokaisella vuosineljänneksellä vuotta aiemmasta.

Finanssikriisin aikana Suomessa menetettiin nettomääräisesti noin 13000 työpaikkaa. Luku kuvaa työpaikkojen määrän muutosta vuoden 2008 alusta lokakuuhun.

Eniten paikkoja terveys- ja sosiaalipalveluissa

Suurimmat työpaikkojen menetykset olivat teollisuudessa, joka menetti viidessä vuodessa 48 000 työpaikkaa. Koulutuksesta hävisi noin 15 000 työpaikkaa.

Uusia työpaikkoja syntyi eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa, noin 34 000.

Teollisuuden työpaikkojen vähennys johtuu pääosin metsäteollisuuden ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden työpaikkojen vähentymisestä. Metsäteollisuuden kriisi alkoi jo viime vuosikymmenen puolivälissä.

Metsäteollisuuden työpaikat ovat vähentyneet 84000 työpaikasta vuonna 2005 tammi-syyskuun 54000 työpaikkaan.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa on nyt 114000 työntekijää, kun heitä enimmillään 2008 oli 135000.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.