Mainos
Mainos

Uskomattomat megahelteet jatkuvat ensi viikolla! Monena päivänä lähennellään +30, sitten käänne: Saderintama uhkaa lakkiaisia

Miltei koko toukokuun kestäneet helteet näyttävät jatkuvan myös ensi viikolla, ja osassa maata hätyytellään jatkossakin 30 asteen lukemia.

Katso videolta Pekka Poudan sääennuste loppuviikolle!

Katsomo-video ei ole saatavilla


Tänään tulleen tuoreen ennusteen mukaan hyvin lämmin suursätila jatkuu, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr.

– Maanantaina varmin aurinko ja pouta ovat Länsi-Suomessa, ja lämpötila voi nousta aina helteeksi asti. Haarukka on siinä 22–26 asteen välillä.

Tiistaina keli sen kuin paranee, ja helteistä päästään nauttimaan yhä laajemmalla alueella.

– Lämmin ilmamassa leviää myös Itä-Suomeen ja Etelä-Lappiin saakka, että helteisen lämpimästä voidaan puhua.

Keskiviikkona lämmin ilmamassa vetäytyy idästä taas Länsi-Suomen suuntaan, ja lämpötilat jäävät idässä pari astetta alhaisemmaksi.

– Jos jossakin sataa, niin se on Lappi, muualla on laajalti aurinkoista ja poutaista, Föhr summaa.

Lakkiaispäivänä sataa paikoin vettä

Loppuviikosta sää muuttuu ennusteen mukaan epävakaisemmaksi.

– Vielä ei voi sanoa, missä päin Suomea sataa, mutta lakkiaispäivänä vähäisiä, paikallisia sateita on luvassa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että sateet liikkuisivat Pohjois-Suomen yli kohti kaakkoa.

Samalla Pohjois-Suomen viileä ilmamassa valuu alaspäin kohti etelää, mutta Föhrin mukaan lakkiaisia vietetään helteessä ainakin Länsi-, Etelä- ja todennäköisesti myös Itä-Suomessa.

Erityisen lämmin toukokuu herättääkin ajatuksen, voiko tällaiset kelit jatkua koko kesän.

– Käykö niin, että kesä on nyt? ihmettelee meteorologikin.

Katso viiden päivän ennuste 102:lle paikkakunnalle!

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme