Mainos

Utsjoella poliisia odotetaan kaksi tuntia, Hyvinkäällä neljä minuuttia

Poliisin saapumisnopeus vaihtelee suuresti paikkakunnittain. Poliisihallituksen mukaan kiireellisen avun saanti kestää pisimpään Utsjoella, jossa sitä saa odottaa keskimäärin yli kaksi tuntia. Nopeinta on Hyvinkäällä, jossa odotusaika on keskimäärin 4,4 minuuttia.

Poliisin nopeus parani tänä vuonna keskimäärin minuutilla viime vuodesta. Syrjäseuduilla saa kuitenkin odottaa vastaisuudessakin.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan alueille ei voi siirtää loputtomasti lisää poliiseja, jos hälytyksiä on vähän ja muualla liikaakin. Esimerkiksi Utsjoella hälytyksiä tulee alle pari kuussa.

Paateron mukaan poliisilla voisi olla syrjäseuduilla käyttöä vapaaehtoisille apulaisille, jotka toimisivat naapurustossaan viranomaisten silminä ja korvina ilman valtuuksia voiman käyttöön.

Paatero sanoo ”naapurivahdin” toimivan monissa maissa hyvin. Suomessa keskustelu liukuu hänestä helposti sivuraiteille. Aletaan pelätä kodinturvajoukkojen perustamista.

– Pidän itse ajattelusta, että meillä olisi vapaaehtoinen järjestelmä, joka seuraisi tilannetta virallisesti, hän sanoo.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot