Mainos
Mainos

Utva: Pääsotaharjoituksen kansainvälinen ulottuvuus linjataan vuoden alkupuolella

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta linjaa presidentin johdolla suunnitelmista vuoden 2020 tai 2021 kansallisen pääsotaharjoituksen kansainvälisestä ulottuvuudesta ensi vuoden alkupuolella.

Pääsotaharjoitusta esillä pitänyt puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on todennut, että se voitaisiin pitää aikaisintaan vuonna 2020.

Puolustusministeri Niinistö on toistanut ehdotuksensa Suomessa pidettävästä kansainvälisestä harjoituksesta useaan otteeseen syksyn aikana viitaten Ruotsin syyskuussa järjestämän Aurora-harjoitukseen.

Presidentti Sauli Niinistön johdolla tänään kokoontunut hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta on lisäksi päättänyt, että ensi vuonna Suomen osallistuminen kansainvälisiin harjoituksiin pysyy samalla tasolla kuin tänä vuonna.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot