Mainos

Uuden vuoden juhlinta sujunut rauhallisesti

Suomi siirtyi uuteen vuosituhanteen ilotulitusrakettien paukkuessa, mutta melko maltillisesti juhlien. Vaikka suurin osa suomalaisista vietti millenniumia perheen kanssa kotona ja mökeillä, riitti myös yleisötapahtumiin kävijöitä.

Esimerkiksi Helsingin keskustan alueella tungeksi poliisin arvioiden mukaan jopa 100 000 ihmistä vuosituhannen vaihtuessa. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet Senaatintorille seuraamaan millennium-ohjelmaa ja ilotulitusta. Myös Turussa ja Tampereella kaupunkien keskustoihin kokoontui kymmeniä tuhansia ihmisiä vastaanottamaan uutta vuosituhatta.

Vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin koko maassa, eikä tietoliikenteessä esiintynyt katkoksia. Myös ydinvoimalat ja muu energiantuotanto ovat toimineet ongelmitta. Maassa ei myöskään raportoitu merkittävistä sähkökatkoksista.

Palokuntia ovat työllistäneet ilotulitteista syttyneet tulipalot, joista vakavin sattui Karkkilassa myöhään illalla. Suurpalo aiheutti kymmenien miljoonien markkojen vahingot Helvar Oy:n sähkölaitetehtaassa. Palo saatiin hallintaan aamuyöllä hieman ennen kello kolmea. Liekit saivat ilmeisesti alkunsa trukkilavoihin osuneesta ilotulitteesta, josta ne levisivät tehdashallin kattorakenteisiin. Palossa loukkaantui lievästi yksi palomies.

Ei vakavia rikoksia

Muualla Suomessa sairastapausten lisäksi pelastuslaitoksia työllistivät erityisesti ilotulitteiden aiheuttamat pikkupalot ja asuinrakennuksissa syttyneet palot. Kaiken kaikkiaan Suomessa uuttavuotta juhlittiin suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Tilannetta kartoittaneen sisäministeriön poliisiosaston tietoon ei tullut vakavia rikoksia. Hangon vesillä jouduttiin lauantain vastaisena yönä aloittamaan etsintä, kun tieto kahdesta punaisesta hätäraketista Hangosta itään olevalla merialueella tuli Helsingin meripelastuskeskukseen kello 5.10. Etsintä päättyi tuloksettomana aamupäivään mennessä.

Kunnilta Millennium-julistus

Suomen kunnat juhlistivat alkavaa vuosituhatta julkistamalla oman millenniumjulistuksen. Yhteistä hyvää ajavassa julistuksessa kuntia ja niiden asukkaita kannustetaan huolehtimaan toisistaan sekä pitämään kiinni demokratiasta ja suvaitsevaisuudesta.

Kuusamossa vuosi vaihtui erityisen juhlavasti, koska kunnasta tuli kaupunki. Millennium-juhlan ajaksi kaupungin väkimäärän odotettiin lähes kaksinkertaistuvan. Kaupungin nimen vuoden alussa sai myös Ulvilan kunta. Ulvilalaiset juhlivat vuodenvaihteessa näyttävästi kunnan muuttumista kaupungiksi. Ulvilasta tulee kaupunki jo toisen kerran. Edellisen kerran sillä oli kaupunkioikeudet keskiajalla. Vuodenvaihteen jälkeen maassamme on 109 kaupunkia.

EU:n itäisintä millenniumjuhlaa vietettiin lumisen metsän keskellä ja rakovalkeiden loisteessa rajavyöhykkeellä Ilomantsin Virmajärvellä. Juhlapuheen piti pääministeri Paavo Lipponen.

Poliisilla kiirettä pääkaupunkiseudulla

Rauhallisesti alkanut millenniumin vietto muuttui yösydämenä hälytyssumaksi erityisesti pääkaupunkiseudulla. Helsingin hätäkeskukseen tuli iltakahdeksasta aamukuuteen lähes 1 400 hätäpuhelua, joista aiheutui yli 230 sairaankuljetustehtävää ja 60 palokunnan lähtöä. Määrä on noin 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä uutenavuotena. Helsingin poliisilla työtehtäviä oli keskiyöstä aamukuuteen lähes 300. Mitään vakavampaa ei kuitenkaan ole tiettävästi sattunut sen kummemmin Helsingissä kuin muuallakaan pääkaupunkiseudulla.

Raketit aiheuttivat taas vammoja

Helsingissa nahtiin kaikkien aikojen ilotulitus

Ainakaan Helsingissä kukaan ei menettänyt näköään vuosituhannen vaihteen juhlinnoissa. HYKSin silmätautien klinikalle toimitettiin kuitenkin uudenvuoden yönä kymmenkunta potilasta, jotka olivat saaneet silmävammoja raketeista tai muista räjähteistä. -Enimmäkseen vammat ovat olleet aika lieviä. Pari vähän vakavampaa on joukossa, kertoo klinikan etupäivystäjä Seppo Tuomaala. Tuomaalan mukaan silmävammoja saaneet ovat enimmäkseen olleet katselijoita ja sivullisia, jotka eivät itse ole ampunet raketteja. Ampujat ovat sen sijaan osanneet suojautua melko hyvin. Tampereella sairaalaan oli aamulla toimitettu kaksi raketeista vammautunutta potilasta.

Ilotulitteet ovat puhkaisseet lapsilta jo kaksi silmää ennen uudenvuoden aattoa. -Kummassakin tapauksessa oli kyse "heikkotehoisista" ilotulitteista, jotka ovat edelleen myynnissä yli 12-vuotiaille lapsille, harmittelee dosentti Tero Kivelä, HYKSin silmätautien klinikan vs. ylilääkäri.

HYKSin hoitoon otettiin pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva 11-vuotias poika, jonka toinen silmä puhkesi keskiviikkona Tampereella, kun hän leikki papatilla. Toinen ikävä turma sattui Jyväskylässä: 12-vuotiaan lapsen silmä halkesi "heikkotehoisen" ilotulitteen kimmottua silmään.

Rakettien ampumista on rajoitettu aikarajalla, joka umpeutui kuudelta aamulla.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.