Mainos
Mainos

Uudet ravitsemussuositukset patistavat liikkumaan

Uudet kansalliset ravitsemussuositukset korostavat liikunnan merkitystä ja kuitupitoisten hiilihydraattien syömistä. Edellisen kerran ravinto-ohjeita suomalaisille annettiin seitsemän vuotta sitten.

Suomalaisten aikuisten pitäisi liikkua vähintään puoli tuntia joka päivä, kehottaa Valtion ravitsemusneuvottelukunta uusissa ravitsemussuosituksissaan. Lasten ja nuorten tulisi puolestaan liikkua vähintään tunti päivittäin.

Lisäksi kansalaisia suositellaan lisäämään kuitupitoisten hiilihydraattien syömistä ja vähentämään puhdistettujen sokerien määrää ruokavaliossaan. Myös kovan rasvan saantia pitäisi vähentää.

Tuoreissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa täysin uutta ovat liikuntasuositukset. Aikuisten liikunnan tulisi olla vähintään kohtuullisen kuormittavaa, esimerkiksi reipasta kävelyä. Lapsilla ja nuorilla liikunnan pitäisi olla mahdollisimman monipuolista, jotta kaikki fyysisen kunnon osatekijät kehittyisivät.

Edellisen kerran kansalliset ravitsemussuositukset julkistettiin vuonna 1998.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme