Mainos
Mainos

Uudet Suomi-emojit tulevat tässä: Kesän kutsu, pohjoismainen yhteistyö ja Ahvenanmaan lippu

Suomi on tänään lisännyt kuusi uutta emojia Suomi-emojien kokoelmaansa. Suomesta tuli vuoden 2015 joulukuussa ensimmäinen maa, joka on julkaissut oman kansallisten emojien kokoelmansa.

Finland emojis -sovelluksessa on nyt 62 emojia, jotka ovat ladattavissa App Store- ja Google Play -sovelluskaupoista ilmaiseksi.

Suomen ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo, että yhdessä uusista Suomi-emojeista on Ahvenanmaan lippu. Ahvenmaan saaristossa on 29 000 asukasta ja se kuuluu Suomeen, mutta on sopimuksella määrätty itsehallintoalueeksi, jota kansainvälisesti pidetään onnistuneena esimerkkinä.

Skandinaavinen perhe

Pohjoismaisia värejä on myös toisessa uudessa emojissa, jonka nimi on Nordic Family. Suomella, jota usein kutsutaan Suomi-neidoksi, on yhteinen kulttuuri ja pitkä historia muiden Pohjoismaiden maiden kanssa.

– Kuten perheissä yleensä, maiden välillä on ystävällismielistä kilpailua. Tämän ansiosta ne kaikki ovat kansainvälisissä vertailuissa kärkisijoilla. Tämä voi tietysti osaltaan johtua myös pohjoismaisesta yhteistyöstä, Theman kuvaa. 

Suomen kansallislintu laulujoutsen on nyt saanut myös oman emojinsa. Thermanin mukaan joutseneen liitetään keveys, sulous, kestävyys ja ikuinen rakkaus.

Järjestöt ja koulutus

Kahden muun emojin aiheina ovat järjestöt ja koulutus. Suomessa on 70 000 kulttuuri- ja vapaa-ajan järjestöä, jotka luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Yksi suosituimpia ovat kuorot, joista löytyy jokaiselle jotakin: nuorisokuoroja, sekakuoroja, naiskuoroja, mieskuoroja, hengellisen musiikin kuoroja, yliopistokuoroja, ammattiliittojen kuoroja ja jopa laulutaidottomien kuoroja.

Suomen koulutusaiheinen emoji puolestaan herättää ensimmäisen koulupäivän aiheuttamat tunteet.

– On jännitystä, innostusta, uusien ystävien saamista ja uusien asioiden oppimista.

Suomi-emojit on suunnitellut yhdessä ulkoministeriön kanssaArt Director Bruno Leo Ribeiro.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot