Mainos
Mainos

Uusi arkkipiispa: Olen nykyisen avioliittokäsityksen kannalla, ymmärrän muutoksen paineet

Kesäkuun alussa aloittava uusi arkkipiispa Tapio Luoma sanoo olevansa nykyisen avioliittokäsityksen kannalla. Hän korvaa tehtävässä nykyisen arkkipiispan Kari Mäkisen.

Video: Uuden arkkipiispan Tapio Luoman mukaan hän kannattaa kirkon nykyistä avioliittokäsityksessä. Luoma vieraili Huomenta Suomessa.

– Olen kirkon nykyisen avioliittokäsityksen kannalla, mutta ymmärrän ne paineet, jotka vallitsevat tämän asian muuttamisen suhteen, Luoma sanoo.

Hän arvioi sen olevan todennäköisempää, että Suomi seuraa muiden pohjoismaiden mallia kuin, että näin ei toimittaisi. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa kirkko vihkii samaa sukupuolta olevia pareja.

Tällä hetkellä kirkon kanta on ristiriidassa lain kanssa. Luoma sanoo, että tästä ristiriidasta eteenpäin meneminen vaatii kirkolta omaa päätöstä.

– Sitä tässä kaiken aikaa monin eri tavoin etsitään, että minkälaisia mahdollisuuksia tämän tilanteen eteenpäin viemiseksi on olemassa.

Viime viikon kirkolliskokouksessa päätettiin, ettei kirkko laajenna avioliittokäsitystään. Luoma arvioi, että keskustelu jatkuu vielä pitkään.

– Seuraa se, että asia on edelleen jollain tavalla esityslistalla. Luulen, että keskustelemme tästä vielä pitkään. Oma henkilökohtainen toiveeni on se, että voisimme keskustella tästä rauhallisesti ja toisia kunnioittaen. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme