Mainos
Mainos

Uusia tutkimuksia senioriautoilijoista ja ajovalojen käytöstä

Kesän alussa voimaan tullut laki vauhditti ajovalojen päiväkäyttöä. Uudessa laissa tehtiin ajovalojen käyttö pakolliseksi aina ajon aikana - myös taajamissa. Myös ikääntyvien autoilijoiden ajotapa ja sen muutokset aiotaan tutkia.

Liikenneturvan elokuisen seurantamittauksen mukaan kuljettajista 85 prosenttia käyttää ajovaloja taajamissa ja 96 prosenttia niiden ulkopuolella. Vastaavat luvut olivat vuosi aikaisemmin taajamissa 80 prosenttia ja niiden ulkopuolella 95 prosenttia. Taajamien ulkopuolella ajovalojen käyttö on Suomessa päiväaikaan tällä vuosikymmenellä jo hiponut sataa prosenttia. Taajamissa ei lain muutoksesta huolimatta ole näin käynyt.

Ikääntyvät autoilijat tutkitaan

Helsingin yliopiston psykologian laitoksen liikennetutkimusyksikkö ja autokoulut aloittavat lokakuussa ikääntyvien autonkuljettajien pitkäaikaisen seurantatutkimuksen. Tarkoituksena on selvittää myös koulutuksen vaikutusta taantuvaan ajokykyyn.
-Onnettomuustilastot lähtevät nousuun 65 ikävuotta ylittäneillä, ja nyt on tarpeen löytää lisäkoulutukselle oikeat ja toimivammat muodot, perustelee projektia Suomen autokoululiiton toiminnanjohtaja Jarkko Hietamäki.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme