Mainos
Mainos

Uusien Eurojackpot-miljonäärien henkilöllisyys on vielä hämärän peitossa – monet suurvoittajat ilmoittautuvat Veikkaukselle heti

Tuoreet Eurojackpot-miljonäärit ovat pitäneet tänään matalaa profiilia, eivätkä ole ottaneet yhteyttä Veikkaukseen.

Suomeen eilen osunut 90 miljoonan euron Eurojackpot-voitto pelattiin Loimaan Prismassa. Täysosuma meni Veikkauksen mukaan viiden osuuden porukalle.

Veikkauksen tiedottaja Tero Talaslahti kertoo, että suurvoittajista osa ilmoittautuu heti kun voi, kun taas toiset odottelevat rauhallisesti.

– Olemme yhä täydessä epätietoisuudessa, keitä voittajat ovat, hän sanoi.

90 miljoonan euron maksimivoitto tuli Suomeen nyt ensimmäistä kertaa. Kyseessä on Suomen suurin rahapelivoitto. Viiteen osaan jaettuna se on 18 miljoonaa euroa kullekin osuudelle.

Voittajat eivät olleet käyttäneet Veikkaus-korttia, joten voittonsa saadakseen heidän on esitettävä kuponkinsa.

– Sellaisia tapauksia on kyllä pienempien voittojen kohdalla ollut, että ihmiset ovat sanoneet, että koira söi. Se ei auta, jos Veikkaus-korttia ei ole käytetty, Talaslahti sanoi.

Onko tämä tottakaan?

Loimaan Prisman myyntipäällikkö Tanja Raikaa kertoi, että tieto voitosta kuulutettiin myymälässä tuoreeltaan aamulla henkilökunnalle ja asiakkaille. Asiakkaat ovat Raikaan mukaan keskustelleet aiheesta henkilökunnan kanssa innokkaasti.

Raikaa kertoo, että voittoisaa peliä juhlistettiin henkilökunnan kesken pullakahvien merkeissä. Kakkukahvit asiakkaille on määrä järjestää tuonnempana.

Prismaan tuotiin kyltti kertomaan suurvoiton pelipaikasta. Monet asiakkaat ottivat itsestään kuvia sen edessä, Talaslahti kertoi.

Jo 55 suomalaista miljonääriksi

Yhteensä Eurojackpotista on tullut Suomeen voittoina 888 miljoonaa euroa, ja peli on tehnyt 55 suomalaisesta miljonäärin.

Edellisen kerran Eurojackpotin päävoitto osui Suomeen viime lokakuussa, jolloin 41,6 miljoonan potti päätyi Savonlinnaan.

Ennen tämänkertaista voittoa suurin Suomeen osunut Eurojackpot-voitto oli Tampereelle viime huhtikuussa osunut 87 miljoonan euron päävoitto.

Eurojackpotin pelaaminen alkoi maaliskuussa 2012. Voittonumerot arvotaan perjantai-iltaisin Suomessa Helsingin Pasilassa.

Eurojackpotissa on nykyisin mukana 18 Euroopan maata.

Eniten Eurojackpotin päävoittoja on osunut Saksaan, jonne on mennyt yhteensä 25 päävoittoa. Toiseksi eniten päävoittoja – kaikkiaan 14 – on osunut Suomeen.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme