Mainos
Mainos

Uutissuomalainen: Kuntavaalien äänestysikärajan laskulle ei puoluesihteereiltä tukea

Kuntavaalien äänestysikärajan laskeminen ei saa kannatusta puoluesihteereiltä, kertoo Uutissuomalainen.

Vain keskustan, kokoomuksen ja vihreiden puoluesihteerit kannattivat äänestysikärajan laskua varauksetta ensin kuntavaaleissa ja myöhemmin mahdollisesti muissakin vaaleissa. Muissa puolueissa ikärajan alentamiseen suhtauduttiin kielteisesti.

Vihreiden Kaisa Hernberg olisi valmis laskemaan äänestysikärajaa kaikissa vaaleissa, mutta kokoomuksen Janne Pesonen suhtautuu ikärajan laskuun kielteisesti muissa vaaleissa. Kuntavaalein osalta hän kertoo olevansa valmis etenemään nopeastikin. Vasemmistoliiton Joonas Leppänen taas toteaa, että on muitakin tapoja edistää osallistumista kuin äänestäminen. Hän olisi piti ikärajan laskua kuitenkin kannatettavan koettaa, jos löytyy vahvaa näyttöä sen lisäävän osallistumista.

Puolueista vihreät, keskusta, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit kannattavat taas kansalaisaloitteen vireillepanon ja allekirjoittamisen ikärajan laskua 16 vuoteen. Sinisillä ei ollut vielä linjausta. Muut puolueet eivät kannata ehdotusta. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme