Mainos
Mainos

Uutissuomalainen: Rikosuhripäivystyksessä ennätysmäärä asiakkaita – ihmiskaupparikosten uhreja merkittävästi enemmän

Valtakunnallisen Rikosuhripäivystyksen (RIKU) asiakasmäärä on noussut uusiin ennätyslukemiin, kertoo Uutissuomalainen.

Asiakasmäärä on lehden mukaan noussut muutamassa vuodessa 2600:sta noin 4700:aan. 

Asiakasmäärä on noussut vuosi vuodelta. Esimerkiksi vuonna 2010 tukisuhteita oli 1 380.

Merkittävästi kasvanut asiakasryhmä on ihmiskaupparikosten uhrit.

Erityisen kovaa kasvua on Uutissuomalaisen mukaan RIKUn chat-palvelussa. Kun vuonna 2015 chatissa käytiin noin 560 keskustelua, viime vuonna luku oli yli 3 000.

Asiakkaiden määrän kasvu on Åbergin mukaan seurausta valtion satsauksista rikosuhrityöhön. Rikosuhripäivystys on pystynyt lisäämään henkilökuntaansa sekä esimerkiksi markkinointia.

Osa valtion rahoituksesta kerätään runsaan vuoden voimassa olleella rikosuhrimaksulla, joka peritään rikokseen tuomituilta.

Rikosuhripäivystys aloitti toimintansa vuonna 1994. Sitä ylläpitävät Suomen Punainen Risti, Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Mielenterveysseura, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Setlementtiliitto ja Kirkkohallitus.

Toimintaa koordinoi valtakunnallisesti Suomen Mielenterveysseura.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot