Mainos
Mainos

Uutissuomalainen: Suurin osa suomalaismepeistä supistaisi EU-parlamenttia

Suurin osa suomalaismepeistä supistaisi EU-parlamentin kokoa. Suomen europarlamentaarikoiden enemmistö haluaisi jättää brittimepeiltä vapautuvat paikat täyttämättä, kertoo Uutissuomalainen.

Mepit perustelevat näkemystään säästö- ja imagosyillä. Osa katsoo, että paikat voitaisiin täyttää myöhemmin EU:n mahdollisten laajentumisten yhteydessä. Esiin nousi myös ajatus, että joitakin paikkoja annettaisiin Ahvenanmaan kaltaisille EU:n itsehallintoalueille.

EU-parlamentissa on 73 brittiedustajaa. Lissabonin sopimuksessa määriteltiin meppien enimmäismääräksi 751, mutta heitä voisi olla myös vähemmän.

Kyselyyn vastasi 10 Suomen 13 europarlamentaarikosta.

Nykyisen laskukaavan mukaan Suomi saattaisi saada lisäpaikan, jos EU:sta eroavan Britannian parlamenttipaikat jaetaan jäsenmaiden kesken.

Komissio julkistaa ehdotuksensa EU:n tulevaisuudesta

Euroopan komissio antaa tänään oman ehdotuksensa siitä, mitä 27 jäsenmaan Euroopan unioni tulevaisuudessa on.

Britannian EU-eron myötä unioni joutuu määrittelemään itsensä uudelleen. Tänään keskustelun käynnistää komissio "valkoisella paperillaan", ja pohdinta jatkuu lähiviikkoina jäsenmaiden hallitusten välillä.

Rooman juhlakokouksessa maaliskuun 25. päivänä EU-maat antavat yhdessä poliittisen julistuksen unionin tulevaisuudesta. Kaupungissa juhlitaan tuolloin 60-vuotista Rooman sopimusta, joka loi pohjan nykyisenkaltaiselle EU:lle.

Tulevaisuuspohdintaa on tätä ennen käynnistelty jo syksyllä Bratislavan ja alkuvuodesta Maltan päämieskokouksissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme